Terveys on koko aika muuttava tila johon vaikuttavat sairaudet ja fyysinen ja sosiaalinen elinympäristö, mutta myös ihmisen omat kokemukset ja hänen arvonsa ja asenteensa. Jokainen ihminen määrittelee itse oman terveytensä. Omakohtaisesti terveyteen vaikuttaa monet tekijät esim. hänen tavoitteensa ja millaisessa fyysisessä ja sosiaalisessaympäristössä hän elää.
Mieleltään terve ihminen on valmis kohtaamaan onnistumisia kuin epäonnistumisia. Oppii hyväksymää itsensä ja tulee toimeen itsensä kanssa. Terveitä piirteitä on usein onnellisuus, iloisuus kuin myös häpeän ja surun tunteet.
Ruoka vaikuttaa monella tavalla ihmisen fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin. Terveen ihmisen ruoka pitäisi olla monipuolista ja värikästä. Ruokalautasen pitäisi olla lautasmallin mukainen
.
.
Liikunta auttaa rentoutumaan, vähentää unettomuutta, parantaa itsetuntoa ja elämän hallintaa. Terveen ihmisen pitäisi harrastaa säännöllisesti liikuntaa. Liikunnalla on merkittävä ehkäisevä, hoitava ja kuntouttava vaikutus lukuisissa terveysongelmissa. Terveys liikkujalla liikunnan suositus määrä on vähintään kaksi ja puoli tuntia reipasta liikuntaa viikossa.

Terveeseen elämään kuuluu riittävä liikunta, monipuolinen ravinto ja lepo. Nämä kolme asiaa kulkeva käsikädessä. Sopiva unen määrä on seitsemän tuntia. Terveeseen elämään kuuluu myös hyvät välit perheen, ystävien ja muitten läheisten kanssa.
Itse huolehdin terveydestäni monipuolisela ravinnolla. Kuntosalilla käyn useasti viikossa tekemään aerobista ja lihaskuntoa. Nukun keskimäärin kahdeksan tuntia yössä, mutta joskus nukkumaan meno venähtää. Joskus kiireisinä aamuina minulta jää aamupala syömättä ja se on epäterveellinentapani, mutta onneksi sitä tapahtuu harvoin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti